maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannustunnelmissa raksalla

Eihän sitä vesisadetta viime viikolla kunnolla tullutkaan ja niinpä talousrakennus onkin edennyt vauhdilla. Ennen juhannusta oli pystyssä runko ja puolet katostakin jo aluskatteella. Keskikesän juhlaa vietimme miehen kanssa tontilla maalauspuuhissa. Maalasimme valkoisella Tikkurilan Pika-Teholla kaikki räystäänaluslaudat. On huomattavasti helpompi maalata laudat optimikorkeudella pukkien ja styrox-paalien päällä, kuin kurkotella tikapuilta tai telineiltä räystään alle ja maalata siellä ylöspäin! Juhannus siis kului maalisutia heilutellen. Kun oikea tekniikka löytyi, oli tuo maalaaminen oikeastaan aika mukavaa puuhaa. Hieman kekseliäisyyttä vaati, että saimme kaikki laudat järkevään paikkaan kuivumaan...

Jukkatalon asennusryhmäkin poikkesi torstaina tontilla. Vielä eivät ole päässeet meillä aloittamaan, sillä edellinen asennus on hieman kesken. Pidetään peukut pystyssä, että tämän viikon aikana silläkin rintamalla alkaisi tapahtua. Radonhuovat ym "härpäkkeet" odottavat jo valmiina!

Juhannuksena pääsimme asentamaan ensimmäiset villat ja tuulensuojalevyt talousrakennukseen. Tänään miehet olivat asentaneet loput aluskatteesta ja tuulensuojalevyistä paikoilleen. Kuvia ei vielä tähän hätään ole, mutta täytyypä lisäillä niitä taas myöhemmin. Huomenna taitaa olla ohjelmassa villoitusta. Mies on parhaillaan appiukon kanssa hakemassa höyrynsulkumuovia, lisää lautaa ja villaa ja ties mitä muuta. Huomenna aamulla minä kipaisen hakemassa lisää maalia ja mikäli sää sallii, maalausurakka jatkuu seuraavien lautojen kanssa. Ulkomaali on nyt harkinnan alla ja päätös pitäisi lähiaikoina tehdä. Haluamme kodistamme keltaisen ja nyt on pari vaihtoehtoa, jotka ovat päässeet loppusuoralle. Mallilaudat on maalattu ja niitä eri valaistuksissa vertailtu. Onneksi meillä on aika yhtenevä maku, helpottaa kummasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti