tiistai 16. huhtikuuta 2013

Täällä asutaan jo!

Niinpä niin... Jotenkin tämä blogin päivitys on ollut aika toissijaista viime aikoina. Muuttamaan pääsimme helmikuun alkupuolella, joskin siivoilimme ja pakkailimme vanhaa kämppää vielä kuun loppuun saakka. Oman jännitysmomenttinsa ja pienen hidasteen muuttopuuhiin aiheutti ihana, hurmaava ja niin äärettömän rakas reilu puolimetrinen ja vähän vajaa neljä kiloinen pakkaus, joka saapui luoksemme maaliskuun alussa. Uuteen kotiin ja vauva-arkeen on täällä nyt totuteltu ja täytyy sanoa, että on tämä mukavaa! Loppuja rakennustöitä tehdään pikkuhiljaa, mutta nyt on keskitytty täysillä tuohon kaikkein tärkeimpään eli vauvaan.

Hieman on jo herätelty ajatuksia terassin suhteen. Myös pihatyöt odottavat, kunhan kevät vihdoin sulattaisi hanget. Koira on löytänyt lempipaikkansa uudesta kodista ja kohtuullisen usein saa kuonon jälkiä olla pesemässä tietyistä ikkunoista. Tyytyväisiä kotiin ja pohjaratkaisuun ollaan; eipä ole moitittavaa keksitty. Kuvia lisäilen vähän myöhemmin, kunhan saan niitä ensin otettua!

torstai 24. tammikuuta 2013

Pian muutetaan!

Käyttöönottotarkastus suoritettu ja nyt sitten olisi lupa muuttaa! Jiihaa! Puuttuuhan sieltä vielä muutama lista ja saunan lauteet ym pientä, mutta tärkeimmät taitaa sitten ollakin jo kasassa. Nyt aletaan pikkuhiljaa roudata tavaroita raksalle, vai pitäisiköhän jo sanoa kotiin?!? Milloinhan sitä oikein tajuaa, että rakentaminen on todellakin jo aivan loppusuoralla. (Juu, tiedän tiedän, että omakotiasujalla aina riittää puuhaa ja korjattavaa ja onhan meillä pientä puuhaa ensi kesälle tiedossa terassin ja pihan merkeissäkin, mutta kuitenkin!) Nyt on hyvä fiilis!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kuvia - vihdoin ja viimein!


Joulu tulla jolkotteli ja nyt ollaan jo loppiaisessa. Päivät kuluvat hurjaa vauhtia, mutta niinhän sitä sanotaan, että aika kuluu kuin siivillä, kun on jotain mitä odottaa. Ja sitä odotettavaahan meillä riittää! Muutto alkaa olla melko lähellä! Sen enempää jaarittelematta lisäilen nyt vinon pinon kuvia, niin näette, miten talo on edennyt.

The takka vihdoin muurattuna! Kyseessä siis Tiilerin Titta.
 
 
Sama takka ja seinätkin jo maalattuna!

  
Saunan kattoa
 
  
Lisää saunan kattoa. Johdot ovat led-valojen johtoja.



 
Saunan seinää. Tähän siis tulee kiuas ja seinää korostamaan led-valoja 
 





Toinen suihkukulmaus. Mosaiikin sijaan päädyimme näihin laattoihin ja tyytyväisiä olemme! 
 

 
Lähikuva laatoista. Samoja laattoja on myös WC:ssä




Keittiötä, josta puuttuu vielä laminaatti lattiasta ja laatoituskin on vielä hieman kesken.

Pahoittelut kuvien laadusta! Kamera on ollut raksalla ja aika mukavasti on tainnut pölyä kertyä. Toki sitä leijailee ilmassakin, mutta on tainnut kamerakin saada valitettavasti osansa. Pitäis vissiin putsata jotenkin... Varsinkin salamalla otetuissa kuvissa näkyy häiritsevästi pölyhiukkasia.

Tässä se Lilleby vihdoin on! Muut seinät saivatkin pinnalleen vaalean,
yksinkertaisen tapetin. Eräs pieni vieras tosin totesi, että onneksi heillä ei ole tuollaista
tapettia kotona, kun se on niin kirkas! =) Mutta me tykästyttiin todella! Tulee niin iloinen mieli, kun
tuota seinää katselee!
 
Makkarin päätyseinälle pääsi tällainen tapetti,
 jossa on hieman kimaltavia hippusia mukana.
Muut seinät maalattiin. Hieman jo näkyy laminaattiakin tässä kuvassa.


Laminaattia ja toisen makkarin seinää
 
 
Raksaprojektin alussa haaveilin pesutilojen kattoon tulevasta sormipaneelista
ja tässä sitä nyt on! Saunan katto saikin jo eilen paneelit ja pesutilatkin saavat lähipäivinä.


WC:n kaapistot

Ensi viikolla olisi vuorossa hanojen, WC-istuinten ym asennus ja toivottavasti siis saamme juoksevan veden! Helpottaisi huomattavasti siivoamista... Pistorasioista osa on jo asennettu ja loputkin sähkötyöt tehdään lähiaikoina. Laminaatti puuttuu tällä hetkellä enää keittiöstä, olohuoneesta ja eteisestä, niin ja tietysti myös lastenhuoneesta, jossa laminaatit ovatkin nätissä pinossa säilytyksessä. Kun olohuoneen ja keittiön lattiapinta vihdoin alkaa vapautua muista tavaroista, päästään loput laminaatit asentamaan. Onhan sitten vielä edessä listoitukset ja aika monta muutakin hommaa, mutta alkaa tässä kuitenkin jo loppu häämöttää! Muuttopäivää ei ole vielä lyöty lukkoon, eikä siitä oteta suurta stressiä. Vanhaa asuntoa ei ole vielä irtisanottu, joten pelivaraa on. Muuttolaatikoiden pino alkaa kuitenkin olla jo aika korkea... =) 
 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Takka on valmis ja seinissä maalia!

Kameran muistin viikonloppuna ottaa raksalle mukaan, mutta sinnehän se sitten jäikin. Sama pää kesät talvet! No, tämä päivitys tulee siis ilman kuvia ja seuraava taitaakin olla sitten kuvapainotteinen.

Tasoiteporukka tuli ja meni ja tuloksena pohjamaalatut seinät. Kylläpä hetkellisesti tuntui talo valmiilta! Muurari sai takan rungon valmiiksi ennen seinien tasoitusta ja sekin teki jo valmiimman vaikutelman. Sitä riemua ei tosin kovin pitkään riittänyt, kun taas palattiin tähän päivään ja muistettiin, kuinka paljon hommaa on vielä tehtävänä.

Viime viikolla muurari sai vihdoin takkamme valmiiksi. On se komia! Aikaa siihen meni, mutta jälkikin on kyllä todella siistiä ja huolellista. Nyt odotellaan, milloin päästään takkaa pikkuhiljaa lämmittämään. Antaa nyt kuivua ensin rauhassa.

Lattialaatan kuivumistakin on tutkittu ja kuivaksi todettu. Vastaava mestari kävi poraamassa pari viikkoa sitten muutaman pienen reiän pesuhuoneen lattiaan ja mittasi kosteusprosentit. Hyvin oli kuivunut ja lähipäivinä laatoittaja pääseekin aloittamaan vesieristyksen. Laattoja kävimme myös pari viikkoa sitten taas valitsemassa ja löysimmekin mielestämme todella hyvät laatat. Pienen mietinnän aiheuttaa vielä suihkunurkkausten laatoitus, sillä nuo valitsemamme laatat jää muutaman millin liian leveiksi reunalistan kanssa nurkkausten osalta. Muuten laatat toimisivat hyvin. Pitänee tehdä vielä uusi valintakierros nurkkausten laatoista. Alunperin ajatuksena oli mosaiikkilaatat nurkkauksiin, mutta nyt tuntuu, että se ei ehkä esteettisesti noin leveään kohtaan toimisikaan. Mietitään ja pohditaan...

Viime viikonloppuna alkoi taas talo muuttua suurilla harppauksilla. Kattopaneelit tottuvat sisäilmaan pinossa pienemmässä makkarissa ja niiden asennus alkaa heti, kun vain suinkin ehditään. Nyt on kuitenkin jo kodinhoitohuone maalattu Tikkurilan Lujan Paperi-sävyllä, joka siis on valkoista maalia. Julkisiin tiloihin (eteinen, olohuone ja keittiö) valitsimme Tikkurilan Jokerin Angora-sävyn. Julkisiin tiloihin tulee siis hieman tuollainen ruskeaan taittuva sävy. Nämä seinät on nyt ensimmäiseen kertaan maalattu. Tyytyväisiä olemme sävyihin! Tuulikaappi ja vaatehuonekin saivat jo maalin pintaansa (Tikkurilan Jokerin Paperi). Lastenhuone tulee saamaan yhdelle seinälle tapetin ja muille maalia. Jostain syystä ihastuin täysin Boråsin Lilleby 2652-tapettiin. Minut tuntevat saattavat todella yllättyä valinnastani, mutta en vaan yhtä hienoa muuta tapettia ole löytänyt. Perusteltakoon tätä valintaani vaikka sillä, että lapsi tarvitsee kirkkaita värejä ja tuon lintukuvion avulla yritän olla siirtämättä pulukammoani seuraavalle sukupolvelle! ;)  Muut makkarit ja työhuone on vielä pikkaisen harkinnassa. Meidän makkariin löysimme ikkunaseinälle hienon tapetin, mutta muiden seinien osuus on vielä hieman auki. Pian nämäkin päätökset on tehtävä.

Kiintokalusteet saapuvat marraskuun viimeisellä viikolla. Tänään tehtiin tilaus laminaateista, joten sekin homma etenee. Loppu alkaa häämöttää, mutta valtavasti on vielä työtä ja väsymys alkaa painaa. Palkkatyössäkin pitäisi jaksaa painaa ja pimeys vie omat veronsa. Palkitsevaa on kuitenkin huomata edistysaskelia, joita koko ajan tapahtuu. Pitäisi vain ehtiä välillä hetkeksi pysähtyä ja silmäillä ympärille. Eikä vapaapäivä raksaltakaan pahaa tekisi... Se ei vaan taida ihan hetkeen tapahtua. Muutama muuttolaatikko on jo pakattu ja lisää laatikoita haalittu. Yritän jo pikkuhiljaa pakata ja siivota kaappeja, jottei kaikki jää ihan viimetippaan. Paljon sitä tavaraa onkin jo nurkkiin kertynyt. Inventaario muutaman vuoden välein ei tekisi lainkaan pahaa!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tilannekatsausta

Jopas onkin edellisestä päivityksestä vierähtänyt aikaa! Työt eivät ole seisoneet, vaikken niistä olekaan ehtinyt/jaksanut tänne raportoida. Nyt taitaa olla aika hieman kertoa, mitä kaikkea on saatu aikaan.

Katto saatiin vihdoin syyskuussa sisäpuoleltakin kiinni eli siis höyrynsulkumuovi ja koolaukset paikoilleen. Ilmastointiputket on eristetty ja ullakko villattu. Muurari on ollut kosteiden tilojen väliseinien kimpussa ja Kahi-tiilet ovat löytäneet paikkansa. Lisäksi hormikin on jo pystyssä. Hormi muurattiin Schiedelin valmispiipun harkoilla ja voin kertoa, että ne harkot painavat aika paljon. Muutama harmaa hius saatiin, kun mietittiin, millä ihmeellä saadaan ne hilattua välikatolle, saati sitten katolle asti. No, hormi nousi kuitenkin komeasti ja nyt on jo jopa piippukin pellitetty.


Tässä kuvaa keittiöstä olohuoneen ja eteisen suuntaan. Oikealla näkyy
muurattu seinä ja vasemmalla jo osittain levytetty tuulikaapin ja keittiön
välinen seinä.
 
Kuten kuvasta näkyy, myös nuo puiset väliseinät ova jo komeasti nousseet. Villat laitettiin seinän väliin eristämään ja vaimentamaan ääntä. Alla olevassa kuvassa näkyvät valkoiset putket ovat keskuspölynimurin putkia. Meille siis tuli pitkän keskustelun ja pohdinnan jälkeen Putzerin Eeva-keskuspölynimuri. Sitä ei kuulemma ole pakko käyttää, mutta sellainen nyt sitten meiltäkin löytyy. Itse olisin kyllä hyvin pärjännyt tavallisellakin imurilla, sillä mielestäni keskuspölynimurin pitkä letku on vain joka paikassa tiellä - oli se sitten käytössä tai säilytyksessä. No, ymmärrän kuitenkin pointin ja ehkä mieleni vielä muuttuu...
 
 Keittiöstä kodinhoitohuoneen suuntaan
 
Lokakuun alkupuolella tontille saapui poistoilmalämpöpumppu. Ulkoisesti muistuttaa jääkaappia ja painaa n. 200kg. Sehän tietysti piti saada kannetuksi tekniseen tilaan, ja pystyasennossa, kuinkas muuten. Kun hätä on suuri, on apu lähellä! Kiitos mukana urakassa olleille! Siellä se nyt sitten komeilee teknisessä tilassa. Sähkömies ja lvi-miehet kävivät myös viimeistelemässä asennuksiaan ja nyt tuo pumppu on ollutkin jo parin viikon verran toiminnassa. Lattialämmitys auttaa kummasti laatan kuivumista, vaikka hyvin se muutenkin on kuivumaan lähtenyt.
 
 
Teknisen tilan lattia maalattuna ja oikealla näkyy tuo poistoilmalämpöpumppu.
 
Ensimmäinen sisustuselementin hankin pari viikkoa sitten. Kauan olen tästä haaveillut ja nyt sen sain! Oi, kuinka onnelinen olenkaan! Suloinen, vai mitä!?!
 
 
 


Tällä hetkellä aherretaan viimeisten seinien levytysten kanssa, sillä tasoite-porukka on pikapuoliin tulossa tasoittelemaan seinät ja samalla ne saavat pinnalleen pohjamaalin. Ikkunat ja ovet sekä pistorasiat pitää tietysti peittää ja ylimääräiset naulat nyppiä seinistä. Kiirettä pitää, mutta eiköhän selvitä. Itse asiassa tasoiteporukka kävi jo viime torstaina teippaamassa levyjen saumat. Varsinainen tasoitus alkaa sitten ensi viikolla. Mahtavaa! Eilen kävimme jälleen yhdessä tutkimassa laatta- ja tapettivalikoimia. Joskus kesällä olemme niitä jo kartoittaneet ja itse olen tässä syksyn aikana muutaman kerran käynyt fiilistelemässä. Melko hyvin on värit ja mallit selvillä, mutta vielä ei ole niitä tilailtu. Se hetki kuitenkin lähenee nopeasti! 
 
Eilen kävimme myös tekemässä kaupat kodinkoneista. Kilpailutuksen ja ahkeran kartoituksen jälkeen päädyimme hankkimaan AEG:n koneet Expertiltä. Ihan hyvä diili tuli. Toivottavasti toimivat vielä hetken takuuajan jälkeenkin! ;) Nytpä taitaakin olla aika lähteä raksalle. Mies sinne jo aikaisin aamulla lähtikin. Pitääpä ottaa kamera mukaan, jos vaikka muistaisin napata muutaman kuvan tämän hetken tilanteesta.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Meillä on vihdoin ovet ja lukot!

Siinäpä se tärkein jo otsikossa tulikin! Meillä tosiaan on nyt talossa ovet ja lukot. Hyvin on kaikki Jukkatalon kanssa sujunut, mutta ovet tosiaan unohtuivat. Odottelimme ovia saapuviksi väliseinäkamppeiden kanssa, mutta niitä ei näkynyt. Soittokierroksen jälkeen lopulta selvisi, että niitä ei oltu meille tilattu lainkaan. Ovien luvattiin saapuvan meille viidessä viikossa ja niin onneksi tapahtuikin. Meillä oli sitten väliaikaiset vaneerilevyt oviaukoissa ja ulko-oven kohdalla saranoilla oleva levy, lukon kera. Eilen saatiin kuitenkin Kaskipuun ovet ja Abloyn lukot paikoilleen.
 
Tässä meidän pääovi! Vieressä oli vielä kuvaa ottaessani tuo väliaikainen
vaneriovi. Se onneksi lähti vielä illan kuluessa.
 
Väliseinien muuraus on edennyt kivasti. Ihanaa, kun pystyy jo hyvin hahmottamaan eri huoneet. Yhtenä iltana fiilistelimme jo saunan lauteiden paikalla istuen... Kuvat on illalla otettuja, joten valaistus ei ollut paras mahdollinen. Eiköhän niistä kuitenkin saunan jotenkin erota.
 
 Siellä se meidän sauna on!
 
 

 Hieman huono kuvakulma, mutta tässä edessä siis on pesuhuone,
nurkissa suihkujen paikat.
 
 
Tässä on vaatehuone, makkarista kuvattuna.
 
Perjantai-iltana mies aloitti puisten väliseinien teon. Lattiaan on nyt liimattu alapuut oikeille paikoille. Siitä nekin alkavat pikkuhiljaa nousta! Taas tuli mukavasti draivia hommaan (flunssasta huolimatta), kun uusi vaihe alkoi ja jotain näkyvää alkaa tapahtua. Lähiaikoina kannetaan myös takka sisälle ja muurari aloittaa sen muuraamisen. Havahduin nyt viikonlopun aikana siihen, että pitää alkaa ihan tosissaan miettiä sisustustakin. Pianhan niitä tapettejakin jo tarvitaan... Suuret linjat on selvillä, mutta saattaapi tulla valinnan vaikeus. Pitää varmaan lähteä tutustumaan valikoimiin!
 


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Etenee, etenee

 
Ensimmäiset väliseinät on pystyssä! Jiiihaa! Nyt on muurattu pesuhuoneen ja teknisen tilan ensimmäiset seinät sekä aloiteltu muitakin seiniä. Kylläpä se tekeekin ison muutoksen taloon!
 
 
 Tässä komeilee pesuhuoneen seinää.
 
Olkkarin puolelta kuvattua. Edessä alkaa nousta saunan seinää, takana näkyy
pesuhuoneen ja teknisen tilan seinää.
 
Tänään kannettiin vielä hieman lisää Kahi-tiiliä sisään. Sen lisäksi oli vuorossa siivousta ja maalausta. Maalaaminen alkaa onneksi olla jo loppusuoralla. Tältä meidän sisääntulo näyttää nyt: