maanantai 28. toukokuuta 2012

Perustuksia odotellessa


Nyt on rakennuspaikka valmisteltu perustuksia varten. Huomenna aamupäivällä Perustava valaa perustuksemme. Tarjouksia talousrakennuksen ristikoista on kyselty, mutta vielä ei kaikkia vastauksia ole saatu, joten odotellaan niiden suhteen vielä hetki.

Niin tosiaan, talostamme tulee 1-tasoinen, huoneistopinta-alaltaan 125 neliöinen ja lisäksi rakennamme talousrakennuksen, johon tulee kahden auton katos ja n. 30 neliötä puolilämmintä tilaa. Pohjakuvaa lisäillään myöhemmässä vaiheessa.



Siellä ne perustuksen muotit olla möllöttää vielä pinossa!


Tällä hetkellä ei suurempia stressinpoikasia ole. Hommat etenee suunnitelman ja aikataulun mukaan, eikä mitään isoja vastoinkäymisiä ole vielä onneksi tullut vastaan. Valtavan paljon aikaa ja energiaa käytettiin suunnittelutyöhön ja mies on tehnyt tarkat aikataulutkset ja kustannuslaskelmat, jotka helpottavat töitä paljon. Keittiökalusteista pyydettiin tarjouksia jo talvella ja voittajakin on jo selvillä! Kaupat on sovittu Keittiömaailman kanssa, josta saimme hyvän suunnitelman lisäksi asiantuntevaa palvelua ja hyviä ideoita. Hintakaan ei ollut kalleimmasta päästä.  Viime viikolla bongattiin hienot ulkovalaisimet! Ei niitä sentään vielä ostettu, mutta onpahan taas yksi asia vähemmän päätettävänä. Harvinaisen yhtenevä maku meillä!  :o)

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Soraa ja suojaputkea!

Maatyöt etenivät varsin vauhdikkaasti. Kaivurin kauha heilui aina, kun tontille poikkesin ja kivikasat hupenivat. Mies onnistui pitämään muutaman lomapäivän tähän väliin ja ne hän viettikin aamuvarhaisesta iltamyöhään tontilla.



Kunnallistekniikan kanaali tasoitettuna.

Viikonloppuna minäkin pääsin kärräämään hiekkaa kottikärryillä kanaalin pohjalle. Joo, tiedän, että tämä on tätä alkuhuumaa, mutta voi pojat, kun oli mukavaa päästä tekemään fyysistä työtä omalle raksalle! Saattaapi tuo into jossakin vaiheessa laantua, mutta otetaan nyt ilo irti! Vähemmän mukavaa puuhaa sitten olikin vesijohdon tunkeminen  suojaputkeen. Itselleni tuli yllätyksenä, miten raskas tuo vesijohto onkaan. Oikea tekniikka ja pieni hermolepo auttoi ja lopulta saimme suojaputken asennettua ilman valtavia vaikeuksia. Nyt kaikki tarvitttava, vesi- ja viemäriputket on asennettu kanaaliin. Maanantaina saimmekin jo todeta, että meille tulee tontille vesi!

Salaojaputket oli mies asentanut kaivurikuskin kanssa maanantaina. Sitten vain kippailtiin mursketta päälle ja tasoitettiin talon pohjaa, tähän tapaan:




Keskellä oleva letkuhässäkkä pitää sisällään mm. tuon iki-ihanan vesijohdon suojaputken.
 Siinä se nyt on, meidän talon paikka!

Tänään käytiin tasoittelemassa sorapatjaa vielä käsipelillä ja tarkistettiin laserilla, ettei suuria heittoja ole. Huomenna Perustavan sakki tulee pystyttämään muotteja ja tiistaina he valavatkin meille perustukset. Päädyimme siis valmisperustukseen ja Perustava voitti tarjouskilpailun. Tiistaina pitäisi teräsbetoniperustuksen olla valmiina!



























keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Maatöitä

Maanantaina alkoi vihdoin tapahtua. Kaivuri saapui paikalle ja poisti pintamaan tontilta. Alta paljastui melkoinen kallio. Mikään suuri yllätys tämä ei meille ollut ja olimmekin varautuneet ainakin kanaalin louhintaan kunnallistekniikalle. Tältä tontilla näytti maanantaina:






Illalla käytiin ihmettelemässä kalliota ja mittailtiin talon ja tallin nurkat suunnilleen kohdilleen, jotta kanaali saatiin louhittua oikeaan paikkaan. Mukavaa puuhaa, vaikka seuraavana aamuna alkavat louhinnat melkoisesti jännittivätkin.

Tiistaina aamupäivällä louhintaurakoitsija aloitti työnsä ja paljon he saivatkin aikaan. Kaikki sujui varsin mallikkaasti ja ennakkohermoilumme taisi olla onneksi aiheetonta. Ammattilaiset osaavat hommansa! Louhintaa jatkettiin vielä keskiviikkona talon nurkalta. Nyt saa naapurit jo huokaista helpotuksesta - suurimmat kolinat ja pamaukset ovat nyt ohi! Näyttäisi siltä, että suuri osa louheesta ja murskeesta voidaan hyödyntää oman tontin täyttöihin, joten vältymme louheen poiskuskaamiselta.

Mattojen siirtoa

Hommat hyvällä mallilla ja kanaali melkein valmis.

Lähikuvaa kanaalista


Kivien siirtely tontilla jatkuu vielä tovin. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin...

lauantai 12. toukokuuta 2012

Nyt se alkaa!

Olemme 3-kymppinen pariskunta, joka on jo tovin ehtinyt haaveilla omakotitalosta. Pari vuotta tuli kierrettyä näytöillä ja nähtyä jos jonkinlaista taloa. Osa miellytti todella, osasta huomasimme jo pihaan kaartaessa, että eipä tämä ole meitä varten. Erinäisten syiden vuoksi se Oikea ei kohdannut meidän kanssamme ja niinpä ajatukset oman talon rakentamisesta alkoivat kypsymään.

Osallistuimme viime vuonna kunnan tonttiarvontaan ja onni potkaisi saadessamme haluamamme tontin. Siitä alkoikin kova talopakettien vertailu. Aluksi vertailussa oli muuttovalmiit talot, mutta lopulta tuli sellainen olo, että haluaisimme itsekin päästä naputtelmaan vasaran varteen. Suurelementtitoimittajien vertailun pohjalta voittajaksi selviytyi Jukkatalo.

Maanantaina tulee kaivuri tontille. Tästä se vihdoin konkreettisesti alkaa!
Lisäänpä vielä muutaman kuvan tontista.